Hidas aineenvaihdunta

Syön vähän, mutta olen lihava koska minulla on hidas aineenvaihdunta. Suolisto toimii hitaasti ja keho ehtii ottaa hyödyksi kaiken mitä olen syönyt. Jokainen syöty kalori jää vyötärölle rasvaksi. Suolistoni on hidas ja kaiken sulattava, mikä tulee esiin siinäkin että vessassa ei tarvitse isommin käydä kuin muutaman kerran viikossa. 


Onko tämä hidas aineenvaihdunta totta vai tarua? Viime vuosina tutkijat ovat havainneet, että lihavan ja laihan ihmisen suoliston mikrobikanta (suolistofloora) on erilainen. Lihavilla on paljon Firmicutes-ryhmän bakteereja, kun taas hoikkien suolistossa viihtyvät Bacteroidekset. Firmikuutit lihottavat, koska ne ottavat ruoasta enemmän kaloreita käyttöön kuin bakteroidekset. Toisin sanoen eri bakteerit hyödyntävät saman ruoan eri tavalla, mikä vaikuttaa kokonaisenergiansaantiin.


Eli nyt sekin on todistettu, ”lihavan hidas aineenvaihdunta” on olemassa. Mutta mietitäänpä mistä se johtuu. Tiedetään että hoikkien suolistossa yleisemmät Bacteroidekset tarvitsevat mm. runsaasti liukenemattomia kuituja ruokavaliosta. Lihavien suolistossa yleiset Firmikuutit taas innostuvat rasvaisesta ruokavaliosta. Omaa suoliston bakteerikantaa voi siis säädellä itse ruokavaliolla.


Minun ruokavaliooni eivät kuidut ole kuuluneet suurissa määrin koskaan. Vältän kaikkia viljatuotteita, olen laiska tekemään salaatteja, kasvikset, marjat ja hedelmät ovat mielestäni suurimman osan vuodesta liian kalliita suhteessa niiden ravintoarvoihin (koska liukenematon kuitu ei ole ollut arvoasteikollani korkealla). Olen siis itse aiheuttanut tämän ”hitaan aineenvaihdunnan”. 


Tutkimusten mukaan suolistoflooraa voi ruokavaliolla hoitaa ja parhaassa tapauksessa muutokset voivat olla nopeitakin, jo muutamassa viikossa bakteerikanta monipuolistuu ja elpyy oikealla ruokavaliolla. 


Tässäkin asiassa haluan tehdä muutoksia pienin askelin ja löytää keinot lisätä kuituja ilman suurta vaivaa. Kovin vaivalloisia ratkaisuja en jaksa ylläpitää. Luulenpa että en koskaan ala väsäämään kotona salaatteja tms. 


Nyt kesällä on kurkun ja tomaatin satokausi parhaimmillaan ja hinta edullinen. Ostin ison pussillisen tomaattia ja päätin syödä 1-2 tomaattia joka päivä. Tomaattien loputtua ostin kurkkuja ja päätin syödä puolikkaan kurkun joka päivä. Veteen tai jugurttiin lisään chiaa, pellavansiemeniä ja psylliumia. Suosikkiruokaani jauhelihaan paistan sekaan runsaasti pinaattia tai lehtikaalia. Kesällä tulee syötyä myös marjoja. Tämä on ollut hyvä alku, mutta ei vielä riittävä. 


Nyt ostin kaupasta kokeiluluontoisesti yhden keskikokoisen porkkanan ja söin sen aamulla tyhjään mahaan. Huhhuh se olikin yllättävän täyttävää! Vatsani ei ole tainnut tottua sellaiseen kuitupommiin ja heti aamusta. Vihdoinkin alan huomata muutoksia. Jatkan edellisten lisäksi siis aamuporkkanan syömistä. 


Tämän lisäksi luin että täysjyvää pitäisi syödä, mutta kynnys lisätä viljatuotteita VHH ruokavalioon on korkea. Syön välillä kaurapuuroa iltaisin, ehkä siihen voisi lisätä kauralesettä. Hedelmät eivät myöskään sovi VHH:lle niiden korkean hiilihydraattipitoisuuden vuoksi. Haluaisinkin nyt kuulla lukijoiden vinkkejä kuinka lisätä kuituja ruokavalioon, ilman että täytyy paljon puuhailla keittiössä ja ilman että päivän hiilihydraattikuorma kasvaa? 

Kommentit