Vääristynyt kehonkuva

Sanotaan että anoreksiaa sairastavilla on vääristynyt kehonkuva. He kokevat itsensä lihavaksi, vaikka todellisuus on aivan muuta. Minulla on vääristynyt kehonkuva toiseen suuntaan. Vaikka olen lihonut kymmeniä kiloja, koen kaiken aikaa että olen hoikka. Jopa peiliin katsoessa näen useimmiten hoikan naisen. Mutta kun näen itsestäni valokuvan, järkytyn siitä kuka tuo lihava nainen on. Olen kuvissa tursuava ja pallonaamainen, jostain syystä en näe sitä peilissä. Sen jälkeen kun painoni nousi yli 80 kiloon, en ole enää ottanut itsestäni selfieitä. Häpeän ulkomuotoani kuvissa todella paljon. 

Haluan näyttää kuvissa hyvältä. En tahtoisi aina pakoilla kameraa. Haluaisin päivittää business-profiilini kuvat, mutta en halua ottaa niitä lihavana. Näin sinkkuna Tinder-profiilikin kiinnostaisi, mutta en voi laittaa sinne lihavia kuvia, enkä myöskään halua vääristellä totuutta 10 vuotta vanhoilla kuvilla. Olen aktiivinen somessa ja sinne olisi kiva laittaa selfieitä, mutta nyt en mitenkään pysty siihen. 

Vaatteista huomaa parhaiten painon vaihtelut. En osta juurikaan uusia vaatteita. Välillä jokin mekko on ollut kireä ja laihtumisen jälkeen väljä ja puolen vuoden jälkeen taas kireä. Olen viimevuodet pitänyt kiinni siitä, että en lihomisen vuoksi osta isompia vaatteita. Sen sijaan olen ostanut muutamia hieman liian pieniä ”tavoitevaatteita”. Yksi todellisuuteen herätys oli se, että en enää mahdu kunnolla alusvaatteisiini! Vuosia käyttämäni kuppikoko F on käynyt pieneksi. Minun mitoillani se ei ole toivottava asia. Nyt on saatava suunta alas päin. 

Vääristynyt kehonkuva on ollut merkittävä syy siihen, että motivaatio laihduttaa ja ylläpitää tuloksia on aina loppunut lyhyeen. Koen jo yhden juoksulenkin ja 0,5 kilon turvotuksen poistumisen jälkeen olevani todella slimmi. Aivot ei tajua todellisuutta (muuta kuin valokuvista). 

Kommentit