Pelästyin

Olin viettämässä pitkää viikonloppua Helsingissä. Urheilut jäi väliin, mutta sen sijaan kevyttä liikuntaa kertyi kaupungilla kävelystä sekä konsertissa tanssimisesta. Ruoan ja juoman suhteen pysyin hyvin ruodussa ja jopa tiukensin vähän, koska liikuntaakin oli vähemmän. Croissantin kyllä söin hotellin aamupalalla yhtenä aamuna ja oikein nutellan kera. 

Tauko tuli tarpeeseen palautumisen vuoksi, lihaskivut ja polvikipu alkoi olla sietämätöntä. Pelkäsin jo että nämä kivut pakottaa lopettamaan aktiivisen, päivittäisen urheilun, juuri kun kipinä on taas syttynyt. Liikuntamääräni on kasvanut kaiken aikaa, viikko viikolta aina vähän lisää. 

4 vrk lepoa vei pahimmat kivut pois ja lisäksi kävin hieronnassa. Lihashuoltoa ei saa unohtaa. Olen myös lisännyt venyttelyä ja toiminnallista kehonhuoltoa viikko-ohjelmaani. Se on suorastaan nautinnollista. 

Pahin pelästyminen ja ahdistuminen tuli vaakalla muutama päivä sitten. Punnitsen itseni noin kerran viikossa. Syyskuun loppupuolella näytti siltä että paino on pudonnut 3 viikossa vain 200g. Surkea tulos ja varsinkin näin kovan työn ja tuskan jälkeen. Itketti, suututti ja hämmensi kuinka kehoni pitää näin lujaa läskeistä kiinni? En ymmärrä. Onko tässä mitään järkeä? Luovutanko? En jaksa jatkaa näin, jos tuloksia ei tule. 

Onneksi päätin jaksaa ja jatkaa. 2 päivää myöhemmin vaakan lukema olikin humahtanut 1,2 kg pienemmäksi. Olen siis sittenkin likimain tavoitteeni mukaisessa -2 kg/kuukausi tahdissa!! Huh helpotus. Haluaisin käydä kehonkoostumus mittauksessa, se näyttäisi tarkemmin rasva-% ja toisaalta lihaskasvun. 

Kommentit