Kiristellään
Vaikka tekeminen, liikkumimen ja syöminen olivat hyvällä mallilla, tulosta tuli enää nihkeästi ja jopa pientä painon nousua. Päätin ottaa kahden viikon tiukemman jakson ruokailussa ja vedän hiilihydraatit minimiin, ketoosiin. Syön muutenkin arjessa pääosin vähähiilihydraattisesti, se on ollut minulle vaihtelevasti elämäntapa jo 15 vuotta, joten en koe vaikeaksi kiristää päivän HH kuormaa alle 50 grammaan päivässä.
Todellakin korostan edellisen lauseen sanaa vaihtelevasti. VHH vuosina paino on pysynyt hyvin hallinnassa, mutta muutama jakso ”vapaata syömistä” tämän 15 vuoden aikajänteellä on tuonut +25 kg. Siitä 10 kg tuli vuodessa, kun uuvuin ja luovuin kaikesta kontrollista itseäni kohtaan. Yhtenä vuonna lihoin pelkästään joulukuun aikana 6 kg ”koska jouluna voi syödä mitä vaan”.
Olen ketoillut ennenkin. Tällä kertaa haluan varmistaa että saan kuituja tarpeeksi, ettei vatsa mene jumiin ja aineenvaihdunta pysyy käynnissä. Käytännössä tämä tarkoittaa että syön lihaa, kalaa, munia ja todella paljon kasviksia. Tälläinen ruokavalio on erittäin täyttävää. Yhtenäkin päivänä vedin lounaalla vatsan täyteen ruusukaalia ja kukkakaalia sekä naudanjauhelihaa. Kalorimäärä jää alhaiseksi vaikka määrällisesti syö paljon ja ketoosi tehostaa rasvanpolttoa. Kylläisyys säilyy pitkään.
Koska olen ennenkin ketoillut, tiedän myös omat sudenkuoppani. Kehoni tottuu tähän nopeasti, minulla ei ole päänsärkyä eikä muitakaan vaivoja. Ruokahaluni katoaa hyvin pian, kun hiilarit ei enää heittele verensokeria ylös ja alas. Olo on hyvä ja tasainen ja onkin riski että lopetan kokonaan syömisen. Eilenkin kävi niin että en ollut syönyt mitään koko päivänä, eikä nälkää silti tuntunut. Huom! Vitamiineja syön purkista monipuolisesti päivittäin, kun ruokavalio on rajoittava. Luotan apteekeissa myytäviin valmisteisiin.
Illalla on tulossa treenit, olisi pakko syödä. Klo 17 pakottauduin kaupungille buffé:lle ja latasin lautaselle ison kasan kasviksia, muutaman lihapullan, keitettyjä munia ja myös siivun pizzaa. Hyvää oli ja illan treeni kulki hyvin. Sain myös nukuttua hyvin.
Uni onkin toinen ja ehkä pahin ongelma mikä minulle tulee keto-ruokavaliolla. Olen kaiken aikaa niin energinen ja pirteä, jopa ylikierroksilla, että illalla en nukahda ja aamuisin herään liian aikaisin. Pahimmillaan saan nukuttua vain 3-5 tuntia yössä. Sellainen on tuhoisaa ja joudun lopettamaan ketoosin jos uni häiriintyy liikaa. Hiilareiden lisääminen iltaan rauhoittaa unta. Eilen söin illalla 3 dl sokeroimatonta luumujugurttia, pähkinöitä, pellavansiemeniä ja vähän mysliä (= 25g HH). Nukuin hyvin 8 tunnin unet. Lautasellinen kaurapuuroa on myös hyvä iltapala (HH 25-30 g/annos) jos päivän hiilarit on jääneet hyvin vähäiseksi.
Keto-ruokavaliolla tuloksia tulee. Ensin tietenkin poistuu nestettä paljon (hiilarit sitoo nestettä kehoon) ja se neste myös palaa kehoon kun hiilarit palaa ruokavalioon. Minulta lähti vuorokaudessa reilu kilo. Itselleni suurin teho johtuu uskoakseni siitä, että ketoillen päivän kalorit jää hyvin alhaiseksi, sillä en lotraa rasvan kanssa (en toki rasvaa välttelekään) ja toissijaisesti ketoosi-ilmiö + energisyys touhuta ja liikkua. Nyt kun on viikko ketoilua takana, paino on tippunut alun jälkeen 100-300 g/päivä. Tämä tarkoittaa 1-2 kg laihtumista viikossa - rasvasta!
Aion siis jatkaa tiukkaa keto-ruokavaliota vielä toisen viikon. Sen jälkeen lisään HH määrää. En halua että uuvun kun treenaan päivittäin rajuilla miinuskaloreilla, sellainen on aiemmin kaatanut koko projektin. En pidä jatkuvaa ketoositilaa minulle sopivana, koska koen että sillä on myös psyykkisiä vaikutuksia. Ketoosi ei voi olla elämäntapa, mutta se antaa boostia jos laihtuminen ei etene ja motivaatio kärsii. VHH ruokavalio eli vähähiilihydraattinen tai ”hiilaritietoinen” on minulle se elämäntapa mitä haluan ja voin noudattaa pysyvästi. Se sallii juhlapäivänä palan kakkua, kun arjessa on hiilarit hallinnassa.
Kommentit
Lähetä kommentti