Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2020.

Treeni kulkee

Taukoviikolla paino oli noussut ainakin 300 g, luultavasti enemmänkin. Huolestuttavaa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos ”otan elämässä rennosti” alan heti lihota. Enkä todellakaan syönyt tai juonut mitään valtavia määriä, mutta minun peruskulutuksella on oltava kaiken aikaa todella skarppina. Näyttää siltä että en tule pääsemään syyskuulle asettamaani -2 kg tavoitteeseen.  Positiivista taukoviikossa oli se, että treeni sujuu nyt erittäin hyvin. Eilen osallistuin kahteen ryhmäliikuntatuntiin peräkkäin ja niiden päälle vielä pieni juoksulenkki. Oli aivan voittajafiilis! Juoksu kulki paremmin kuin koskaan.  Olen juoksussa aloittelija ja juoksukoulun ohjelmassa edetään viikko viikolta juoksuaikaa pidentäen. Tähän asti jokainen juoksukoulun viikko on ollut vaikea. Eilen ja tänään ohjelman mukainen juoksutreeni tuntui kevyeltä ja mukavalta. Alkoi löytyä se juoksijan flow. 

Tauko

Flunssasta huolimatta jatkoin treenaamista ja tiukkaa ruokavaliota. Kävin myös koronatestissä ja tulos oli negatiivinen. Koska en pysähtynyt ajoissa flunssa jäi kituliaasti pienin oirein vaivaamaan ja kärsin lievästä kuumeilusta jo kolmatta viikkoa. Oli pakko pysähtyä.  Nyt olen ollut viikon treenamatta, nukkunut paljon ja pyrkinyt syömään päivittäin kaloritarpeen täyteen. Vointi alkoi selvästi parantua levättyäni 5 päivää. Tänään 7. päivänä kävin jo rauhallisella kävelylenkillä. Kehoa on pakko kuunnella ja antaa sille lepoa kun se on tarpeen.  Huomenna on maanantai ja palaan takaisin normaaliin ruokavalioon ja treeniohjelmaan. Vointini tuntuu hyvältä. Huolestuttaa mitä vaaka näyttää aamulla, onko tullut paljon takapakkia. Lepoviikolla työnsin laihdutuksen kokonaan pois mielestä. 

Herkkuhimon kourissa

 Nyt jo monta päivää minun on tehnyt mieli suklaata, jäätelöä, salmiakkia, sipsiä, limsaa ja vaikka mitä. Herkkuhimo on pysyny poissa 11 viikkoa mutta nyt se piinaa. Olen välttänyt kauppaan menemistä, niin ei tule syötyä karkkia, kun ei ole mitä syödä. Ehkä täytyy vähäksi aikaa lisätä päivittäistä kalorimäärää, vaje on ollut pitkään melko iso.  Herkkuhimon taltuttamiseksi laitoin kalenteriin päivät jolloin aion syödä ainakin jäätelöä ja salmiakkia, hyvällä omatunnolla. Minulle on tulossa kuukauden aikana 3 tapahtumaa, joiden yhteydessä aion herkutella surutta. Huomaan että karkkilakko tuntuu merkityksellisemmältä ja helpommalta noudattaa, kun tiedän että karkkipäiväni on tulossa. Uskon että osaan myös nauttia harvinaisesta herkkuhetkestä enemmän, kun se ei ole jokapäiväistä arkea. Mielikuvasyöminen. Mietin miltä tuntuu sitten ottaa hotellilomalla illalla uusi kirja käteen ja karkkipussi kainaloon. Ihanaa! Tai tilata ravintolassa päivällisellä jäätelöannos jälkiruoaksi. Pian jo...

10 viikkoa

 Minulla on nyt takana 10 viikkoa tätä uutta elämäntapaa. Päivittäinen liikunta on toden totta tullut tavaksi, mitä ei tee mieli jättää väliin. Olen siitä yllättynyt, hämmentynyt ja kiitollinen. Viikonloppuna matkalla kävin jopa aamulenkillä ennen hotellin aamupalaa. Syksyn sateista huolimatta olen lähtenyt lenkille, ei haittaa vaikka vähän kastuu.  Syysmyrskyjä ja talven loskakelejä ennakoiden otin tänään jäsenyyden läheiseen kuntokeskukseen ja kävin heti ryhmäliikuntatunnilla. Kuntosali ja jumppa -innostus saattaa hyytyä, joten aloitan 2 kk jäsenyydellä ja katson sitten pidänkö taukoa ja vaihdan lajia vai jatkuuko salitreenit. Minulle on tärkeää että liikkuminen on monipuolista ja vaihtelevaa.  Ruokavaliossa on löytynyt kultainen keskitie, niin ainakin luulen. En jätä kaloreita liian niukaksi, mutta ei tule ylilyöntejäkään. 1300 - 1600 kcal per päivä on tavanomainen tankkaukseni. Vapaasyöntipäivänä (lauantaisin) pyrin syömään kulutuksen täyteen eli noin 2200 kcal. ...

Elokuun tulokset

1.9.2020    BMI 30,45 - Ylipainoa 16 kg.   Tulokset: -4 kg / 2 kuukaudessa.  Elokuu meni lopulta hyvin ja pääsin tavoitteeseen eli -2 kg/kuukausi. Muutaman kerran kuukauden aikana meinasi usko loppua, kun vaakassa lukemat meni väärään suuntaan.  Normaali työarki vähensi liikuntaminuutteja. Liikkumaan on vaikeampi lähteä, enkä jaksa/ehdi tehdä tunnin lenkkejä tai uimahallireissuja. Päivittäinen liikuntatavoitteeni on ollut 30 min ja sen olen kuitenkin saanut aina täyteen, usein vasta iltamyöhällä mutta kuitenkin.  Nyt syyskuussa jatkan pääosin samaa hyväksi havaittua ruokavaliota, mutta pyrin lisäämään liikuntaa hieman. Nyt voisi ottaa kuntosalin ja ryhmäliikunnat mukaan viikon liikuntaohjelmaan. Myös juoksukoulu jatkuu. Kuntosalipäiviin on lisättävä proteiinin syömistä, protskut on jääneet hieman liian vähiin kaiken aikaa.  Olen todella hyvällä mielellä siitä, että elokuussakin pääsin vaikeuksista huolimatta tavoitteeseen. Tästä on hyvä jatkaa. Nyt kun...

Pätkäpaasto kokeilu

Lauantai on minun vapaasyöntipäivä. En silloinkaan syö kohtuuttomia määriä, vaan kulutuksen mukaisesti täyteen noin 2000 kcal. Nyt viikonloppuna olin juhlissa ja kalorit meni yli 2000 sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantaina maistui skumppa ja punaviini, sunnuntaina päädyin iltapäivällä Hesburgerin autokaistalle ja söin täyden kerrosaterian ranskalaisineen ja limuineen (1112 kcal/ateria). Tekee hyvää välillä löysätä tiukasta ruokavaliosta, mutta haluan pitää viikkotasolla kokonaiskalorit reippaasti miinuksella. Niinpä päätin viikonlopun herkuttelujen jälkeen pitää maanantaina paastopäivän. Söin sunnuntaina viimeisen kerran klo 17. Seuraavan kerran vasta tiistaina aamulla klo 5. Paastoa tuli siis peräti 36 tuntia. Minun ei ollut tarkoitus paastota niin pitkään, mutta se menikin täysin kivuttomasti. Koko aikana minulla ei ollut lainkaan nälkää eikä väsymystä. Ruoka ei käynyt edes mielessä. Asiaa auttoi se että päivä oli todella kiireinen aamusta iltaan asti.  Tiistaina palautteli...